sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Tortillat jauhelihatäytteellä

Tehdään lättyjä! - ehdotukseen tulee yleensä aina myöntävä vastaus ja meillä lätyt tarkoittavat nimenomaan näitä täytettyjä tortilloita. Useimmiten olemme menneet helpoimman kaavan kautta ja ostaneet kaupan maustepussukat ja kastikkeet valmiina. Vuoden takaisten Tuppervaara-kutsujen jälkeen kuitenkin elämä muuttui, kun hankimme "Kokki kolmosen" eli Tupperwaren Pikakokki 3:n. Sillä hurauttaa tuoreet salsat ja guacamolet käden käänteenssä :) Ei ollut pitkä matka siihen, että aloimme itse maustaa myös muut täytteet. Tällä kertaa tein simppelin täytteen jauhelihasta. Samalla kultani veivasi salsan ja guacamolen valmiiksi.



Tarpeet:


400 g hyvää jauhelihaa
(tilkka öljyä paistamiseen)
2-4 valkosipulinkynttä
(sipulia, jos haluaa)
1 vihreä paprika
0,5 dl ketsuppia tai tomaattisosetta
tuoretta chiliä maun mukaan
muutama tippa tabascoa
1 rkl paprikajauhetta

Lisäksi:

salsaa
guacamolea
jalapeno viipaleita
tortillalettuja

Teko-ohje jauhalihatäytteelle:


Hienonna paprika, sipulit ja chili pieneksi. Ruskista jauheliha pannulla ja lisää sipulit, paprika sekä kaikki mausteet ketsuppia/tomaattisosetta lukuunottamatta. Kääntele kypsäksi saakka. Lisää lopuksi ketsuppi tai tomaattisose ja anna lämmetä hetki.



2 kommenttia:

  1. Minäkin viimein aloin tehdä guacamolen itse, kun pääsin sinuiksi tuoreiden avokadojen kanssa, en aiemmin osannut ostaa sopivan kypsiä, aina oli liian kovia siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt käyttää. Kyllä maku vaan on aivan toista, kuin teollisissa tuotteissa. Minulla on jo jauhotkin valmiina, että pääsisin opettelemaan tortillalettusten tekoa, haaveilen sellaisesta prässistä... Kaulimellakin se tietty kävisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut viime aikoina, ettei esikypsytetyt ready to eat avokadotkaan aina ole heti käyttövalmiita. Minusta se on harmillista, niistä kun maksaa selvästi raakoja versioita enemmän. Monesti ostan koko verkkopussillisen avokadoja, yleensä niistä nyt joku kuoriutuu hyväksi.

      Tortillalettuja paistoin yhdellä Espoon työväenopiston mainiolla kokkailukurssilla. Niissä oli aikamoinen homma, kun koko osallistujajoukolle piti paistaa. Lopulta perustimme tortillalättytehtaan, kun muuten emme olisi päässeet ikinä maistelemaan muita tuotoksia. Meneekin ehkä hetki, kun toiste rupean niitä itse paistamaan ;)

      Poista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?