maanantai 2. syyskuuta 2013

Soppasirkus on nyt myös Facebookissa!


Sysky on hyvää aikaa aloittaa jotain uutta, kun kesän lomailut antavat intoa ja pinkeyttä toteuttaa unelmia. Soppasirkus löytyy jatkossa Bloggerin ja Twitterin lisäksi myös Facebookista, tervetuloa!

perjantai 30. elokuuta 2013

Mökkiläisen mutkaton sienikastike

Loppukesän päivinä pääsin vielä viettämään viimeisen kesälomapätkän mökille Pohjois-Savoon. Saaressa kuivuus ei ole niin suuri ongelma, mutta pieni sade olisi sielläkin tehnyt hyvää sienisadolle. Sain saaliikseni herkku- ja punikkitatteja, muutamia kanttarellejä ja suolasieniksi päätyneitä rouskuja. Haperoita olisi ollut metsässä enemmänkin, mutta en nyt niitä vaivautunut poimimaan.

Mökillä ruuanlaitto on aina mutkatonta. Sienikastikkeeseen tulisi kotona laitettua kermaa, mutta sitä ei mökillä ollut mukana. Äitini motkotti siitä, että  sienet olisi pitänyt pilkkoa pienemmiksi. Minulla oli tällainen maalaisversio isommilla palasilla.



Tarpeet:


1 litra herkkutatteja ja kanttarellejä
nokare voita
1 sipuli
2-3 rkl vehnäjauhoja
maitoa (määrä riippuu siitä, kuinka paksun kastikkeen haluat)
n. 100 g valkosipulituorejuustoa
mustapippuria myllystä
suolaa

Teko-ohje:


Pilko puhdistetut sienet pieniksi palasiksi ja silppua sipuli. Paista sieniä pannulla miedolla lämmöllä niin, että ylimääräinen neste haihtuu. Lisää sienten joukkoon voi ja pieneksi pilkottu sipuli. Kuullota, kunnes sipuli on läpikuultavaa. Ripottele vehnäjauhot pannulle ja kääntele jauhot muiden ainesten joikkoon. Lisää loraus maitoa ja keitä muutama minuutti. Lisää lopuksi tuorejuusto ja pippuri sekä suola. Kuumenna seos vielä kerran.



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Äidin hyvät viipalekurkut etikkaliemessä

Äitini on innokas kasvimaanlaittaja ja kotipihan satoa on meillä saatu syödä aina. Tänä kesänä avomaankurkut kasvoivat ihan salaa katseilta piilossa ja satoa riitti säilöttäväksi asti. Meillä kasvatus tapahtuu ilman keinotekoisia lannotteita tai torjuntoja. Tämä on sitä parasta lähi- ja luomuruokaa, vaikkei se Eviran kriteerejä täytäkään!

Äitini on yhdistellyt ohjeen kolmesta eri reseptistä "oman järkensä mukaan". Kiitokset Äitille reseptistä ja terveisiä sinne kotopuoleen!


Tarpeet:


1 kg avomaankurkkuja
3 dl vettä
2 dl etikkaa
1 rkl sinapinsiemeniä
2 rkl suolaa
2 dl sokeria
0,5 tl mustapippuria
1 valkosipuli
1 porkkana
tilliä
mustaviinimarjanlehtiä

Teko-ohje:


Liota huuhdottuja kurkkuja pari tuntia kylmässä vedessä. Harjaa ne sitten puhtaiksi ja huuhtele vielä kerran. Viipaloi kurkut ja porkkanat. Kuori valkosipulin kynnet. Lado säilöntäpurkkiin kurkkuviipaleet, porkkanat, valkosipulit, tillit ja viinimarjanlehdet kerroksittain.

Sekoita vesi, etikka suola, sokeri ja pippuri liemeksi ja keitä sitä noin kymmenen minuuttia. Kaada liemi kuumana purkkiin viipaleiden päälle. Sulje purkki kannella ja anna jäähtyä. Säilytä kylmässä. Anna maustua pari päivä ennen tarjoilua.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Nopea kermaviilikastike kalalle

Kesäkeittiöön sopii hyvin kylmät kastikkeet. Tämä ohje on helppo ja nopea!

Monesti kalan kanssa tarjotaan sitruunalla ja tillillä maustettua kermaviilikastiketta ja onhan se hyvää. Tällä kertaa käytin kastikkeeseen kuitenkin kurkkurelissi-purkin pohjat ja sinappia. Ihan tutun makuinen kastike siitäkin syntyi ja se sopi oikein hyvin voissapaistettujen ahvenfileiden kylkeen sekä lohen kanssa.



Tarpeet:


1 prk kermaviiliä
0,5 dl kurkkurelissiä
2 tl sinappia
muutamia ruohosipulin tai kesäsipulin vihreitä varsia pieneksi silputtuna

Teko-ohje:


Sekoita kermaviilin joukkoon muut aineet. Anna makujen tasaantua hetki jääkaapissa.
tarjoile.

perjantai 16. elokuuta 2013

Mustikka-banaani smoothie

Korjasin syksyn satoa tällä kertaa kaupasta ostamalla rasiallisen mustikoita. Mustikka-banaani muffinssit kävivät mielessäni, mutta nyt ei sellaiseen väkertämiseen ollut aikaa. Näin ne vaan arjessa suunnitelmat muuttuvat. Smoothie valmistui sauvasekoittimella turbovauhdilla. Maku paranee, jos tarveaineet ottaa jääkaapista viilenneinä.



Tarpeet kahteen annokseen:

4 dl mustikoita
1 banaani
1 prk vaniljajogurttia (200g)

Teko-ohje:

Kaada kaikki ainekset sekoituskulhoon ja surauta ne tasaiseksi soossiksi. Kaada laseihin ja tarjoile heti.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tulisempi broilerikastike pastalle

Nuha meinaa iskeä ja vastaiskuksi sille tein tulisempaa sapuskaa. Nokan saa vuotamaan myös syömällä mausteisempaa ruokaa. Ihan tappiinsa en tulisuutta tässä viritellyt, mutta cayennepippuria vaan lisää peliin, jos tuntuu liian miedolta.

Tarpeet:


500 g broilerin rintafileitä
0,25 tl valkopippuria murskattuna morttelissa
1 tl paprikajauhetta
1 tl cayennepippuria
1 tl timjamia
1 tl oreganoa
reilut pyöräytykset mustapippurimyllystä
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
noin neljä palaa aurinkokuivattua tomaattia
1-1,5 prk ranskankermaa (200-300g)
suolaa
loraus öljyä paistamiseen
parmesania pastan päälle

Teko-ohje:


Viipaloi broilerinfileet suikaleiksi/palasiksi. Sekoita mausteet keskenään esim. morttelissa möyhentämällä. Laita broilerinpalat kulhoon ja lisää mausteet, sekoita.

Pilko sipulit ja aurinkokuivatut tomaatit pieneksi. Raasta tai viipaloi parmesani valmiiksi.

Paista broilereita ja sipuleita miedolla lämmöllä noin 5-7 minuuttia, kunnes broileripalat ovat kypsiä. Lisää lopuksi aurinkokuivatut tomaatit ja ranskankerma. Anna lämmetä, mutta älä keitä. Tarjoile!

perjantai 9. elokuuta 2013

Nachot uunissa

Tein iltapalaksi amerikanreissulta tutun nachot uunissa -hässäkän. Tämä on helppo tehdä ja tästä saa mukavaa tarjottavaa vieraillekin.



Tarpeet (4-6 annosta):


300 g tortillachipsejä/nachoja
400 g naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 tl chilijauhetta
1,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl juustokuminaa (jeera)
1 tl oreganoa
maustepippuria
ripaus cayennepippuria
suolaa
500 g tomaattimurskaa (esim. pahvinen Pirkka-luomutomaattimurska)
1 rasia kirsikkatomaatteja
150 g juustoraastetta
korianteria ja ranskankermaa tarjoiluun

Teko-ohjeet:


Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pilko sipulit pieneksi ja kuullota ne pienessä öljytilkassa paistinpannulla.

Lisää jauheliha ja ruskista. Lisää mausteet ja tomaattimurska. Anna tekeytyä miedolla
lämmöllä noi 10 minuuttia.

Puolita kirsikkatomaatit valmiiksi. Laita uunivuoan pohjalle reilusti tortillachipsejä. Levitä jauhelihaseos ja kirsikkatomaatit chipsien päälle. Lisää loput tortillachipsit  ja ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi uunissa kymmenen minuuttia. Tarjoile samantien!