sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulunamuset eli suklaa-riisimuroherkut

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet taas yhtä lentoa. Tuntuu, että näin loppuvuodesta moni kotiasia ja myös työasia on saatava järjestykseen. Kiireessä ruuanlaittokin pitää hoitaa helpoimmalla tavalla. Nyt kuitenkin ensimmäisen adventin koittaessa sain jo vähän joulujuttujakin alkuun. Uusi Pentikin joulukalenteri odottaa taskuihinsa täytteitä ja jouluvalot (oikeammin talvivalot, koska pidän niitä loimottamassa niin kauan kuin pimeää riittää) on ripustettu pihalle. Vielä pitäisi saada idea joulukorttiaskarteluun.

Aluksi ajattelin tehdä adventin kunniaksi joulutorttuja, mutta en sitten jaksanutkaan ruveta niitä väsäämään. Ruokakaupan hulinassa muistui mieleen yläasteen kotsan tunneilla tehdyt nopeat riisimuromakeiset. Niillä saatiin ensimmäinen adventti ja joulunodotus käyntiin. Ohje on Ole hyvä! oppikirjasta ja namuset on helppo tehdä. Ne myös menivät parempiin suihin pikavauhtia.


Tarpeet:


noin 60 g kookosrasvaa
1 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl vaniljasokeria
4 dl riisimuroja

Teko-ohje:


Sulata rasva kattilassa ja ota sitten kattila pois levyltä. Lisää rasvaan sokeri-kaakaojauhe-vaniljasokeriseos. Sekoita joukkoon riisimurot. Ota lusikalla kokkareita vadille, leivinpaperin päälle tai pieniin annosvuokiin. Anna jäähtyä ja kovettua kylmässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?