sunnuntai 27. heinäkuuta 2025

Rantakala

Sain Vehmersalmen torilta tuoreita ja valmiiksi perattuja muikkuja. Halusin kokeilla rantakalan tekemistä, onhan se kesää kuuluvaa sapuskaa. Savossa rantakala on hyvin perinteinen ruoka ja silloin se valmistetaan luonnon helmassa niin, että kattilassa on vain muikkuja, suolaa, vettä sen verran, että kalat juuri ja juuri peittyvät sekä aimo annos voita. Rantakalan ohessa syödään ruisleipää. 

En ole juuriltani savolainen, joten voin varsin hyvin mukauttaa ohjetta ja tehdä siitä kalakeittomaisemman. Kuitenkin ranatakalassa pääasia on kala ja tässäkin keitossa puhtaassa järvivedessä kasvanut muikku maistuu yli kaiken. Kesäisiä raaka-aineita ei minusta tarvitse hauduttaa tarpeettomasti. Paloitellut perunat ja pikkumuikut valmistuvat joutuisaan. 



Tarpeet:

500 g perattuja muikkuja

2 sipulia

50 g voita 

6–8 kiinteää perunaa 

suolaa

noin 0,5 l vettä

noin 1 dl kuohukermaa

tuoretta tilliä


Teko-ohje:

Huuhtele muikut nopeasti kylmällä vedellä lävikössä, jotta liemi ei muutu harmaaksi. Hienonna sipulit. Paloittele perunat.

Rantakalassa raaka-aineet lisätään kattilaan kerroksittain, eikä keittoa sen kummemmin hämmennetä. Sulata voi kattilassa. Kuullota hienonnetut sipulit miedolla lämmöllä. Lisää vesi ja suola kattilaan. Kun vesi alkaa kiehua, lisää perunat ja keitä noin 5 minuuttia. Lisää muikut kattilaan perunoiden päälle. Anna keiton kypsyä hiljalleen. Keitto on valmis, kun perunat ovat pehmeitä ja kalat kypsiä. Lisää lopuksi kuohukerma ja anna lämmetä lähelle kiehumispistettä.

Ripottele reiusti hienonnettua tilliä keiton pinnalle juuri ennen tarjoilua.