Soppasirkus

Ruokablogi, jossa herkutellaan kotikokin parhailla resepteillä laadukkaista raaka-aineista itse tehden. Sirkuksessa on hauskaa ja aina sitä jonkun sopan saa keitettyä!

Näytetään tekstit, joissa on tunniste fetajuustosalaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fetajuustosalaatti. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Härkäpapusalaatti #suurikeittokirjahaaste

›
Ostin eilen Espoon Marketanpuiston puutarhapäiviltä tuoreita härkäpapuja. Omat pavut eivät lähteneet mökillä kasvamaan ja satoa niistä ei tä...
keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Lämmin kreikkalainen salaatti

›
Hain grillatun lihan lisäkkeeksi jotain lämmmintä salaattia. Yhteishyvän resepteistä   löytyi lämpimän kreikkalaisen salaatin ohje, jota en ...
maanantai 8. huhtikuuta 2013

Papu-fetasalaatti

›
Grillikausi avattiin poikkeuksellisesti viikonloppuna hampurilaisilla, yleensä olemme totutelleet ulkokauteen aluksi Camping-makkaralla. Ham...
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Soppasirkus
Kotikokkailija Espoosta, joka ei aina malta mennä reseptin mukaan. Oppia ruuanlaittoon on saatu kodin perintönä ja kokkailukursseilta. Innokas kokeilemaan uutta, mutta kirjahyllyn keittokirjakokoelma sisältää monia perinnekirjojakin. Vuohenjuustoa ja valkosipulia ei ruuassa koskaan ole vielä ollut liikaa!
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.