Soppasirkus

Ruokablogi, jossa herkutellaan kotikokin parhailla resepteillä laadukkaista raaka-aineista itse tehden. Sirkuksessa on hauskaa ja aina sitä jonkun sopan saa keitettyä!

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Aasialainen Sloppy Joe burger ja lime coleslaw

›
Ensi yönä on vuotuinen amerikkalaisen jalkapallon huipentuma eli Super Bowl. Kisaamassa on tänä vuonna Floridan Miamissa Kansas City Chiefs ...
lauantai 25. tammikuuta 2020

Jambalaya haudutuspadassa

›
Ostin eräänlaiseksi joululahjaksi Crock potin ja olen sillä ehtinyt tehdä jo keittoa ja chiliä. En ole oikein onnistunut: Useimmiten olen sa...
torstai 19. joulukuuta 2019

Jouluiset taatelimuffinit

›
Edellisen kerran, kun julkaisin kuppikakkuohjeen äiti soitti ja kauhisteli, kuinka paljon voita meni kuorrutteeseen. Näissä taatelikakkusiss...
sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Lihapullapasta uunissa

›
Vietin leipomisviikonloppua uuteen hapanjuureen tutustumisen merkeissä ja kun keittiö on joka tapauksessa ylt'ympäriinsä jauhoissa oli l...
lauantai 17. elokuuta 2019

Puutarhurin kvinoasalaatti

›
Salaattibaareissa on ollut eri tavoilla maustettua ja hyödynnettyä kvinoaa jo pitemmän aikaa. Minusta se on ollut maukasta ja siinä on kiv...
sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Mustapapu-maissisalaatti ja lime-korianteri vinegretti

›
Etsin jo alkuvuonna jotain hyvää tex-mex tyyppistä salaattia, joka olisi helppo tehdä vieraille etukäteen. Googlen kautta hakemalla löytyiki...
sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Kahden suklaan kuppikakut Super Bowl tyyliin

›
Ensi yönä meidän aikaa pelataan 53. amerikkalaisen jalkapallon kauden loppuottelu eli Super Bowl. Ottelu järjestetään Atlantassa ja siinä Ne...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Soppasirkus
Kotikokkailija Espoosta, joka ei aina malta mennä reseptin mukaan. Oppia ruuanlaittoon on saatu kodin perintönä ja kokkailukursseilta. Innokas kokeilemaan uutta, mutta kirjahyllyn keittokirjakokoelma sisältää monia perinnekirjojakin. Vuohenjuustoa ja valkosipulia ei ruuassa koskaan ole vielä ollut liikaa!
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.