Soppasirkus

Ruokablogi, jossa herkutellaan kotikokin parhailla resepteillä laadukkaista raaka-aineista itse tehden. Sirkuksessa on hauskaa ja aina sitä jonkun sopan saa keitettyä!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Täytetyt rieskarullat (katkarapu, kylmäsavulohi ja kinkku)

›
Rieskarullista syntyy helppoa tarjottavaa vaikka loppuvuoden juhlasesonkia varten. Täytevaihtoehtoja voi itsekin sommitella omaan makuun sop...
perjantai 13. marraskuuta 2015

Borssi - pitkän kaavan mukaan

›
Olin eräänä viikonloppuna kokkailukurssilla ja tein jo varmaan kolmatta kertaa opetuskeittiössä borssikeittoa. Se onnistui niin hyvin, että ...
sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Kanacurrya thaimaalaisittain

›
Ilmojen viilettyä aloin kaipaamaan thaimaalaisia tulisen pehmeitä makuja. Thaimaalaisittain maustettu ruoka on todella maukasta ja siitä saa...
lauantai 26. syyskuuta 2015

Helppo omenatorttu - Tarte Tatin

›
Kävimme vierailulla kotopuolessa ja siellähän ei yleensä maha ehdi kurnimaan.  Äiti oli tehnyt tarjolle omenatorttua Savon Sanomien Ruokavih...
lauantai 12. syyskuuta 2015

Vuohenjuusto-lehtikaalipasta

›
Ruuanlaittohaluttomuus on vaivannut kesäloman jälkeistä elämää. Töitten jälkeen K-kaupassa ei tullut taas mitään ajatusta siitä, mitä laitta...
tiistai 21. heinäkuuta 2015

Täytetyt herkkusienet grillissä

›
Aikaisemmin tein grilliherkkusienet niin, että otin herkkusienten kannat pois ja laitoin koloon nokareen tuorejuustoa. Kanta takaisin paikal...
keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Suloinen mansikkatorttu

›
Mansikkasesonki on hyvässä vauhdissa ja eilen sain talven mansikat pakkaseen. Teimme talvella  Espoon työväenopiston mainiolla pihvikurssill...
‹
›
Etusivu
Näytä internetversio

Tietoja minusta

Oma kuva
Soppasirkus
Kotikokkailija Espoosta, joka ei aina malta mennä reseptin mukaan. Oppia ruuanlaittoon on saatu kodin perintönä ja kokkailukursseilta. Innokas kokeilemaan uutta, mutta kirjahyllyn keittokirjakokoelma sisältää monia perinnekirjojakin. Vuohenjuustoa ja valkosipulia ei ruuassa koskaan ole vielä ollut liikaa!
Tarkastele profiilia
Sisällön tarjoaa Blogger.