torstai 19. lokakuuta 2017

Pellillinen omenapiirakkaa

Omenasadon kohokohta oli tänä syksynä, kun saimme mökkipuutarhasta ensimmäisen itsekasvatetun omenan syötäväksi. Satoa tuli vain kaksi omenaa, joista toinen vielä putosi puusta ennen aikojaan! Syötäväksi saatu omena oli hyvänmakuinen, vaikka se ei ihan ehtinyt kypsyä. Joudumme vielä odottamaan parempaa satoa muutaman vuoden, mutta äidin puutarhasta saimme piirakka- ja mehuomenat tänäkin vuonna.

Tämän rahkapiirakan ohje on peräisin Valiolta, mutta tuplasin täytteen ja näin piiras on entistä mehevämpi. Piirakka sopii myös pakastamiseen!



Tarpeet pohja:


150 g voita sulatettuna
3 dl sokeria
1 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Tarpeet täyte:


750 g omenaa
n. 2 rkl sokeria
1 tl kanelia
2 prk (yht. 500 g) maitorahkaa
2 dl ruokakermaa
2 munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria




Teko-ohje:


Esikäsittele ensin omenat: Pese omenat ja poista niistä siemenkodat. Viipaloi omenat ohuiksi siivuiksi.

Sekoita voisula, sokeri, kerma, maito ja munat. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään ja siivilöi jauhoseos taikinaan. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle. Lisää omenaviipaleet pohjan päälle. Ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.

Sekoita rahkaan kerma, munat ja sokerit. Levitä seos omenaviipaleiden päälle.

Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 35 min tai kunnes piirakka on kypsä

lauantai 30. syyskuuta 2017

Torvisienilihapullat

Mökillä on ollut muutamia yksittäisiä torvisieniä polun varressa joka syksy, mutta tänä vuonna torvet ovat ryöpsähtäneet kasvamaan oikein kunnolla. Mökin vieressä mättäät olivat täynnä metsän mustaa kultaa.

Saalista tuli sen verran paljon, että olin jo pulassa sen käsittelyn kanssa: Mökkikeittiössä ei ollut astioita, mihin kaikki sienet olisivat mahtuneet väljästi, eikä leivinuunin päällinen riittänyt koko sadon kuivaamiseen. Kotiin päästyä sain osan sienistä kuivuriin ja loput kuivasin huoneenlämmössä.

Löysin Kotilieden sieni-lihapullareseptin, mutta se oli alun pitäen tuoreille sienille. Muokkasin ohjetta muutenkin ja lopputuloksena oli herkulliset, syksyn sienisadolta maistuvat lihapullat. Onneksi lihakaupasta löytyi hyvää  rasvaisempaa naudan jauhelihaa. Se oli juuri passelia näihin pulliin.


Tarpeet:


25 g kuivattuja mustia torvisieniä
400 g naudan jauhelihaa
0,5 dl korppujauhoja
1 dl sienten liotuslientä
1 kananmuna
1 dl (n. 50 g) parmesaanijuustoraastetta
1 tl suolaa
1 tl kuivattua rakuunaa
2-3 rkl hienonnettua basilikaa
mustapippuria myllystä
 


Teko-ohje:


Liota torvisieniä vedessä, kunnes ne turpoavat ja ovat pehmeitä. Säästä liotusliemi.

Pilko sieniä tarvittaessa pienemmiksi. Laita uuni lämpiämään 225 asteeseen.

Sekoita jauhelihan joukkoon korppujauhot, sienten liotuslientä, kananmuna, parmesaaniraaste ja sienet. Lisää suola ja mausteet seokseen. Ota taikinasta pieni koe-erä ja kypsennä se joko mikrossa tai paistinpannulla. Maistele ja lisää mausteita tarvittaessa.

Pyörittele seoksesta kostutetuin käsin lihapullia. Paista lihapullat uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Pullat menossa paistoon

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Härkäpapusalaatti #suurikeittokirjahaaste

Ostin eilen Espoon Marketanpuiston puutarhapäiviltä tuoreita härkäpapuja. Omat pavut eivät lähteneet mökillä kasvamaan ja satoa niistä ei tänä vuonna tullut. Saaripuutarhan anti jää muutenkin vaatimattomaksi: Kylmää ja sadetta on ollut liikaa. Yrttispiraalissa lehtipersilja nautti tästä kesästä ja sain sitä talteen pakkaseen. Palmu- ja lehtikaalit ovat vielä keskenkasvuisia, mutta jonkin verran olen saanut niitä kuivurin kautta säilöön.

Härkäpapusalaatin ohje löytyi Vähällä vaivalla salaatteja - kesän makuja koko vuoden kirjasta vuodelta 2008. Ihan vähäisimmällä vaivalla tämä salaatti ei valmistu, koska tuoreiden papujen kuoriminen vaatii näpräilyä.  Monesti reseptiä lukiessani pystyn kuvittelemaan lopputuloksen maut, mutta nyt oli epävarmaa, miten resepti käytännössä toimisi. Kananmuna ja feta sopivat kuitenkin mainiosti yhteen härkäpapujen kanssa ja tillitupsut toivat salaattiin ihanan kesäisen raikkauden. Olen muokannut ohjetta jonkin verran makuuni sopivaksi.

#suurikeittokirjahaaste Tämä on Soppasirkus ruokablogin ensimmäinen osallistuminen suureen keittokirjahaasteeseen, jonka löysin Campasimpukka blogista ja idean syntylähde on Minnalta Ku ite tekee blogista. Tavoitteena on kokata jokaisesta omistamastaan keittokirjasta ainakin yksi ohje. Soppasirkuksessa mennään harvoin reseptien mukaan ja suuri keittokirjahaastekin vedetään läpi löysin rantein. Minulla on paljon keittokirjoja, joista moni on ostettu vain luettavaksi, ei kokattavaksi. Saa nähdä, mihin kaikkialle tämä retki viekään!




Tarpeet neljälle:


1,3 kg tuoreita härkäpapuja (palkoineen)
150 g fetajuustoa
tuoretta sipulinvartta/kevätsipulia ohuiksi renkaiksi silputtuina
2 rkl tuoretta tillisilppua
2 kovaksi keitettyä munaa neljään osaan lohkottuna

Salaatinkastike:


2-3 rkl ekstra neitsytoliiviöljyä tai muuta hyvää öljyä
1 rkl sitruunamehua
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
0,5 valkosipulinkynttä murskattuna
ripaus sokeria
pippuria

Teko-ohje:


Valmista salaatinkastike sekoittamalla ainekset keskenään. Anna tekeytyä muiden valmistelujen ajan.

Keitä kananmunat, silppua tilli ja pilko sipulinvarret ohuiksi renkaiksi odottamaan salaatin kokoamista.

Poista härkäpavuista palot ja keitä papuja suolatussa vedessä, kunnes ne ovat kypsiä (noin 5 minuuttia). Valuta keitetyt pavut ja kun ne ovat vähän jäähtyneet, poista uloin kuori papujen päältä.

Kaada salaatinkastike vielä lämpimien papujen päälle. Murenna fetajuusto papujen päälle, lisää sipuli ja sekoita keskenään. Ripottele tilli päälle ja asettele munalohkot kulhon reunoille. Tarjoile!





perjantai 30. kesäkuuta 2017

Tsatsiki

Kesä kokkailuineen on saatu hyvään vauhtiin, vaikka loma ei ole vielä alkanut. Varsinkin mökillä on grillattu ja laitettu ruokaa nokipannuilla pihalla, etenkin kun kaasuhella tuli tiensä päähän.

Grilliruuan seuraksi sopii hyvin erilaiset tahnat, öljyt ja kastikkeet. Ne antaa makua ja ne voi tehdä valmiiksi etukäteen. Valkosipulilta maistuva tsatsiki sopii kesäruokailuun hyvin ja se käy myös ruuanlaittoruuaksi: Sitä kun pitää valmistuksen aikana maistella taajaan, jotta saa maut kohdalleen.




Tarpeet:


4 dl kreikkalaista/turkkilaista jogurttia
1 kurkku
1 rkl sitruunamehua
2 valkosipulinkynttä
hunajaa
(mustapippuria myllystä)
muutamia mintunlehtiä
suolaa


Teko-ohje:


Raasta kurkku karkealla terällä ja valuta se siivilässä jääkaapissa. Valuta jogurtti esim. kahvinsuodattimessa jääkaapissa. Varaa valutukseen aikaa noin tunti.

Pilko valkosipuli pieneksi ja silppua mintunlehdet valmiiksi. Sekoita kulhossa jogurtti ja kurkku keskenään. Lisää muut ainekset joukkoon välillä maistellen.



tiistai 30. toukokuuta 2017

Savulohi-pestopasta

Kesällä on kiva tehdä ruokaa, joka valmistuu nopeasti ja maistuu raikkaalta. Tämä on vielä helppo tehdä, kun raaka-aineet ovat melkein valmiina kattilaan. Bonuksena tästä ruuasta jää vielä tähteeksi kunnon puska basilikaa. Sen uskaltaa jo tänä kylmänä kesänä istuttaa kohta ulos.





Tarpeet:


300 g täysjyvä penne-pastaa
2 tomaattia
190 g purkki pestoa
150 g fetajuustoa
400 g savulohta
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa

Teko-ohje:


Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaisesti miedosti suolatussa vedessä. Paloittele pastan kypsyessä tomaatit ja murenna fetajuusto odottamaan.

Valuta kypsä pasta ja ota pari ruokalusikallista keitinvettä talteen. Laita pasta ja tilkka keitinvettä takaisin kattilaan, lisää pesto, tomaatit ja savulohi. Sekoita varovaisesti. Anna lämmetä miedolla lämmöllä pari minuuttia, kunnes lohi on lämmennyt. Lisää fetajuusto, pippuri ja revittyjä basilikanlehtiä lopuksi. Tarjoile.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Pääsiäisrahka

Rahka ja iloisen keltainen persikka kuuluvat pääsiäiseen. Siinä missä lampaan ja muiden pääsiäisherkkujen kanssa voi puuhastella pitkäänkin, valmistuu tämä jälkiruoka supernopeasti.

Vaahtoutuvan vaniljakastikkeen ansiosta rakenne on kuohkea. Jos haluat, voit laittaa kaurakeksimurua annosmaljojen pohjalle ja nostaa rahkavaahdon sen päälle. Juhlavilla koristeilla tästä tulee kaunis jälkiruoka pääsiäisaterian päätteeksi.





Tarpeet:


2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk maitorahkaa
1 tlk persikoita sokeriliemessä
limenmehua

Koristeeksi:
ananaskirsikoita
rouhittua mantelia
kaurakeksimurua

Teko-ohje:


Valuta persikat ja leikkaa ne pienemmiksi paloiksi. Vaahdota vaniljakastike ja lisää rahka vaahtoon hellästi sekoittaen. Lisää persikanpalat ja tilkka limenmehua.  Koristele ja tarjoile!

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Mifu-uunimunakas

Olen muutaman kerran kokkaillut Mifusta ja se taitaa jäädä pysyväksi raaka-aineeksi kotikeittiööni. Lasagnesta tuli hyvää ja tätä munakastakin olen ehtinyt tekemään jo useamman kerran. Olen tehnyt sitä lounaaksi töihin ja iltapalaksi kotiin.  Munakas on helppo ja nopea valmistaa. Tästä riittää useammalle syöjälle!





Tarpeet:


10 kananmunaa
1 dl maitoa
0,5 tl suolaa
1 prk Meksikon pippuri Mifua
noin rasiallinen (250 g) kirsikkatomaatteja
paprikajauhetta
chilijauhetta
basilikaa
mustapippuria

Teko-ohje:


Sekoita munien rakenne rikki, lisää maito ja mausteet munien joukkoon. Ravista avaamatonta Mifu pakkausta, jotta mauste sekoittuu. Kaada ruokarakeet leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen uunivuokaan (noin 25x30cm) ja lisää kananmunaseos. Halkaise kirsikkatomaatit puoliksi ja asettele ne munakasmassan pinnalle. Kypsennä munakasta 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.