sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Hapankaalilisäke makkaralle

Soppasirkuksessa on paneuduttu makkaran valmistukseen: kävin jo toistamiseen Espoon työväenopiston makkaranvalmistuskurssilla ja makkaraa on kertaalleen tullut tehtyä myös kotona. Asianmukaiset välineetkin on hankittu, joten harrastus ja kokeilut eivät tähän lopu.

Varsinaisen makkaraohjeen lisään blogiini myöhemmin, mutta aloitetaan nyt lisäkkeellä. Makkaran kaveriksi sopii hapankaali, joka ei tosiaankaan muuten minulle maistu. Pienellä tuunauksella hapankaalista saa kuitenkin hyvän lisäkkeen. Tämä ohje on saatu siltä ensimmäiseltä kurssilta, jossa ryhmässä ollut saksalainen mies teki hapankaalilisäkkeen. Rasvaisen makkaran kanssa ei tarvitse hapankaalia välttämättä höystää kermalla tai ranskankermalla, vaikka se makua pehmentääkin.



Tarpeet:


400 g hapankaalia
tilkka öljyä
1 pieni sipuli
1 hapan omena
tilkka vettä

Teko-ohje:


Silppua sipuli ja pilko omena palasiksi. Kuullota sipuli öljyssä pannulla. Laita hapankaali ja omenanpalat sipulisilpun joukkoon pannulle. Lisää paistokseen tilkka vettä. Kääntele seosta pannulla jokin aikaa. Lisäke on valmis, kun hapankaalissa on vielä purutuntumaa (al dente).

tiistai 23. joulukuuta 2014

Äidin punajuurisalaatti

Nyt joulun alla olen syönyt jo useammassa joulupöydässä: ravintolassa, töissä ja nyt viimeksi kotopuolessa äidin luona. Koko kattausta äiti ei vielä ollut valmistellut, mutta kinkku ja laatikot olivat valmiina. Rosollin tilalle Äiti oli tehnyt ystävältään saamalla ohjeella punajuurisalaattia. Reseptin juju on se, että punajuuret paahdetaan uunissa, jolloin niiden maku tiivistyy. Ohje on helppo tehdä, mutta punajuurten kypsyminen vie aikaa.




Tarpeet:


6 raakaa punajuurta kuorineen
alumiinifoliota

Kastike:


1 rkl etikkaa
veitsenkärjellinen suolaa
reilu 1 rkl sokeria
mustapippuria myllystä
3 rkl oliiviöljyä (tai muuta hyvää öljyä)
(vuohenjuustoa/fetaa)

Teko-ohje:


Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen. Pese punajuuret, mutta älä kuori. Kääri jokainen punajuuri alumiinifolioon ja paista niitä uunissa kunnes ovat kypsän pehmeitä (saattaa vielä parikin tuntia aikaa). Jäähdytä.

Kuori punajuuret ja pilko ne pieniksi paloiksi. Sekoita kastikkeen ainekset ja lisää ne punajuuripalasten joukkoon. Sekoita ja tarjoile. Murustele halutessasi vuohenjuustoa tai fetaa salaatin päälle.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Jouluinen hedelmäkakku

Tänä vuonna ajattelin, että rupean laittamaan joulua pikkuhiljaa: unelmoin, että tässä vaiheessa pakastimessa olisi jo karjalanpiirakat ja tähtitortut valmiina. Todellisuus on kuitenkin se, että pakastimessa on vain tätä joulukakkua. Ja siitäkin aimoannos on jo mennyt parempiin suihin. Seuraaville päiville on siis luvassa paljon hommaa, kun tähän meidän pieneen jouluumme tulee kuitenkin ne kaikki suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluvat elementit.

Tämä joulukakkuresepti on Äidiltä saatu. Sitä on meillä ollut jouluna aina niin kauan kuin minä muistan. Kakku mehevöityy ja paranee vanhetessaan.


Tarpeet:


200 g voita
2,5 dl sokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl sitruunamehua
1 tölkki (110 g) punaisia ja/tai vihreitä kirsikoita (puolita halutessasi)
225 g rusinoita ja/tai aprikooseja ja/tai muita kuivahedelmiä silputtuna
50 g manteleita tai pähkinöitä silputtuna

 

Teko-ohje:


Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota rengasvuoka valmiiksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe ja jauhot keskenään ja lisää hedelmät seokseen. Lisää jauho-hedelmäseos ja sitruunamehu taikinaan varovasti sekoittaen.

Paista uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin tunti.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Joulunamuset eli suklaa-riisimuroherkut

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet taas yhtä lentoa. Tuntuu, että näin loppuvuodesta moni kotiasia ja myös työasia on saatava järjestykseen. Kiireessä ruuanlaittokin pitää hoitaa helpoimmalla tavalla. Nyt kuitenkin ensimmäisen adventin koittaessa sain jo vähän joulujuttujakin alkuun. Uusi Pentikin joulukalenteri odottaa taskuihinsa täytteitä ja jouluvalot (oikeammin talvivalot, koska pidän niitä loimottamassa niin kauan kuin pimeää riittää) on ripustettu pihalle. Vielä pitäisi saada idea joulukorttiaskarteluun.

Aluksi ajattelin tehdä adventin kunniaksi joulutorttuja, mutta en sitten jaksanutkaan ruveta niitä väsäämään. Ruokakaupan hulinassa muistui mieleen yläasteen kotsan tunneilla tehdyt nopeat riisimuromakeiset. Niillä saatiin ensimmäinen adventti ja joulunodotus käyntiin. Ohje on Ole hyvä! oppikirjasta ja namuset on helppo tehdä. Ne myös menivät parempiin suihin pikavauhtia.


Tarpeet:


noin 60 g kookosrasvaa
1 dl tomusokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
0,5 tl vaniljasokeria
4 dl riisimuroja

Teko-ohje:


Sulata rasva kattilassa ja ota sitten kattila pois levyltä. Lisää rasvaan sokeri-kaakaojauhe-vaniljasokeriseos. Sekoita joukkoon riisimurot. Ota lusikalla kokkareita vadille, leivinpaperin päälle tai pieniin annosvuokiin. Anna jäähtyä ja kovettua kylmässä.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Vera Jordanovan Don't Miss a Bite tarjoaa makumatkan maailmalle

Yllätyin, kun kuulin ensimmäisen kerran mallina ja näyttelijänä tunnetun Vera Jordanovan kirjoittaneen keittokirjan. En osannut yhdistää Jordanovaa ruokaan ollenkaan, kai stereotyyppisesti ajattelin mallien syövän ituja ja keitettyä kalaa. Minua kuitenkin houkutteli tietää enemmän, mitä osapuilleen ikäiseni ja omaani verrattuna todella erilaista elämää viettänyt henkilö on kirjoittanut.

Toinen yllätys tuli, kun sain kirjan postissa. Kiitos WSOY kirjan toimittamisesta luettavakseni! Tässähän ei ole todellakaan kyse mistään pikkuisesta keittokirjasta, vaan noin kahden ja puolensadan sivun sekä sadan reseptin värikkäästä ja mausteisesta kattauksesta pitkin poikin maailmaa. Don't Miss a Bite on kirjoitettu suurella intohimolla ja reseptien kylkeen on kirjoitettu myös pieniä tarinoita, joissa Jordanova valoittaa reseptin taustoja tai omia sattumuksiaan. Tätä kirjaa voikin lukea myös ilman kokkailua, sillä onhan kirjoittaja ehtinyt jo kokea maailmalla yhtä ja toista.

 



Tykkäsin kirjan värikkäästä kuvituksesta (Federico Ruiz ja Vera Jordanova) ja minulle uudenlaisista resepteistä eri maailmankolkista. Ruokaohjeet vaikuttavat raikkailta: kasviksia, papuja ja yrttejä on käytetty monessa ohjeessa. Kirjoittaja kannustaa käyttämään laadukkaita raaka-aineita ja tekemään ruuan mahdollisuuksien mukaan alusta asti itse. Minulle mielenkiintoisinta kirjassa oli monet yrttiseokset, joilla ruokia oli maustettu. Myös reseptien yhteydessä olleet tahnat ja kastikkeet vaikuttivat herkullisilta. Don't Miss a Bite sopii kääräistäväksi joulupakettiin niin kotikokille kuin matkailusta kiinnostuneelle lukijalle.




Valmistin kirjan ohjeella Pihvi-salaattikupit chimichurrin kera. Tällainen resepti ei yleensä päädy kokkailtavakseni, enkä ehkä olisi sitä valinnut myöskään ravintolan ruokalistalta. Oli kuitenkin hyvä, että kultani arpoi juuri tämän ohjeen toteutettavaksi, sillä se oli erittäin maukas, raikas ja varmasti uudelleentehtävä resepti! Kirjassa (ja tässä postauksessa) ohjeen mitat ovat tarkkoja, mutta kotikeittiössäni kokkailen vähän huolettomammalla otteella.

Varmista lihakauppiaaltasi, että saat mureaa lihaa!

Pihvi-salaattikupit chimichurrin kera Vera Jordanovan tapaan


Tarpeet:


500 g naudan pihvilihaa (skirt steak)
1-2 rkl tamari-soijakastiketta
1,5 rkl oliiviöljyä
suolaa
vastarouhittua mustapippuria
4 retiisiä ohueksi viipaloituna
16 kirsikkatomaattia halkaistuna
1 avokado
2 pehmeää keräsalaattia

Tarpeet chimichurri (2,5 dl):


1,5 dl hienoksi silputtua korianteria
1,5 dl hienoksi silputtua silopersiljaa
0,5 pientä punasipulia hienoksi silputtuna
1 valkosipulin kynsi murskattuna
2 chiliä siemenet poistettuna ja malto hienoksi silputtuna
0,75 dl + 0,5 rkl oliiviöljyä
1 tl punaviinietikkaa
2,5 tl limettimehua
0,25 tl suolaa


Teko-ohje:


1. Ota liha huoneenlämpöön noin 1 tunti etukäteen. Hiero sen pintaan seosta, jossa on tamari, 1 rkl oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, ja pane syrjään.

2. Tee sitten chimichurri. Yhdistä kaikki sen ainekset pienessä kulhossa ja pane syrjään.

3. Laita retiisiviipaleet ja kirsikkatomaatinpuolikkaat kulhoon ja sekoita joukkoon 1 rkl chimichurria. Pane syrjään. Kuori ja viipaloi avokado.

4. Kuumenna 0,5 rkl oliiviöljyä valurautapannulla kovalla lämmöllä. Varmista, että liha mahtuu pannulle, ja leikkaa se tarvittessa kahtia. Paista liha mediumiksi, 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta. Ota pannu liedeltä, kääri liha folioon ja anna vetäytyä 5-10 minuuttia. Sivele lihaan chimichurria ja leikkaa se viipaleiksi. Tarjoa liha lämpimänä keräsalaatinlehdiltä avokadoviipaleiden, tomaattiseoksen ja lopun chimichurri-kastikkeen kera.




perjantai 31. lokakuuta 2014

Kulibjaka - lohipiirakka

Äiti kävi kylässä ja tein tarjolle venäläistä lohipiirakkaa kulibjakaa. Ohje on  napattu T-kaupan ruokamatka maailmalle kirjasta. Äiti osti kirjan minulle kauppareissulla 25 vuotta sitten, kun olin jo jonkin verran kiinnostunut kokkailemaan. Lohipiirakkaa on meillä tehty siitä lähtien. Piirakka on hyvää vastaleivottuna, mutta se sopii mainiosti myös lämmitettäväksi.




Tarpeet:


500 g voitaikinaa
500-600 g fileoitua lohta/kirjolohta
2 dl puuroriisiä
kalalientä
suolaa
valkopippuria
4 kovaksi keitettyä kananmunaa
tilliä
voiteluun kananmuna

Teko-ohje:


Keitä riisi kypsäksi kalaliemessä. Tarkista riisin maku ja lisää suolaa ja valkopippuria tarvittaessa. Kuori ja viipaloi keitetyt kananmunat. Hienonna tilli. Viipaloi lohi ohuiksi siivuiksi (kuin graavilohi). Mausta lohiviipaleet ripauksella suolaa ja valkopippuria.

Kauli taikinasta kaksi levyä: 35 cm x 15 cm ja 40 cm x 25 cm.

Levitä pellillä leivinpaperin päällä pienemmälle levylle kolmasosa lohesta, hienonnettua tilliä, puolet riisiä ja puolet kananmunaviipaleista. Laita toinen kerros aineita samassa järjestyksessä. Päällimmäiseksi kerrokseksi tulee lohta ja tilliä.

Nosta suurempi levy täytteiden päälle. Leikkaa reunoilta pois ylimääräinen taikina. Painele saumat tiiviiksi. Koristele piirakka yli jääneellä taikinalla. Voitele munalla ja tee halutessasi haarukalla muutama reikä kanteen. Paista 200 asteessa 35 mnuuttia.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Hirvenlihapullat

Kävin jokin aika sitten Espoon työväenopiston kokkailukurssilla, jossa teemana oli terveellinen Itämeren ruokavalio. Kurssilla tehtiinkin kaikkea mielenkiintoista lehtikaalisipseistä ja -pestosta alkaen. Hirvenlihapullat olivat kattauksen parhaimmistoa, sillä hirvenlihaa on ollut harvemmin pöydässä. Hirvenjauheliha maksoi lihakaupassa 20 euroa kilo eli selvästi kalliimpaa kuin naudanjauheliha, mutta halvempaa kuin hirvipaisti olisi ollut.

Tarjosin näitä pullia pinaatilla ryyditetyn perunamuussin ja ruskean kastikkeen kanssa.


 


Tarpeet:


500 g hirvenjauhelihaa
1 pieni sipuli
1-3 valkosipulinkynttä
1 rkl hyvää öljyä
0,75 dl (ruis)korppujauhoja
1,5 dl lihalientä
(suolaa)
0,5 tl vastarouhittua mustapippuria
(1 tl vastarouhittua katajanmarjaa)
1 tl timjamia
1 rkl sinappia
1 kananmuna
paistamiseen voita ja öljyä


Teko-ohje:


Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota niitä rasvassa pannulla. Kaada korppujauhot ja lihaliemi kulhoon ja anna turvota hetki. Mittaa kaikki loput lihapullataikinan ainekset kulhoon korppujauhoseoksen joukkoon ja sekoita hyvin.

Paista mikroaaltouunissa tai paistinpannulla pieni koepulla maisteltavaksi, lisää tarvittaessa mausteita.

Muotoile lihapullataikina pyöryköiksi ja paista ne joko uunissa 200 asteessa 20 minuuttia tai pannulla voin ja öljyn seoksessa kypsäksi.