tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kinkkukastike pastalle

Kauan odotettu talviloma lähenee ja sehän tarkoittaa alati nousevan mielialan lisäksi myös sitä, että kaikesta pitää säästää matkakassan paisuttamiseksi. Huomasin kauppareissulla tarjouksessa olevan kinkun kantapaloja. Valmistaja oli tuttu ja ostinkin noin puolen kilon jämäpalapakkauksen. Sain alle kolmella eurolla kalkkunaa, lammasta ja possuleikettä pastakastikkeen tarpeiksi. Hyvää, helppoa ja edullista ruokaa!


Tarpeet:


250 g palvikinkkua
2-3 kevätsipulin vartta
1-2 valkosipulin kynttä
öljyä paistamiseen
1 pieni prk tuorejuustoa (Kreikkalainen valkosipuli)
2 dl maitoa
2 tl maizenaa
tilkka vettä
200 g kirsikkatomaatteja
pippuria myllystä

Teko-ohje:


Pilko kinkku pieniksi paloiksi ja leikkaa kevätsipulin varret osapuilleen samansuuruisiksi renkaiksi. Jätä osa kevätsipulin vihreästä varresta sivuun, jotta voit lisätä tuoretta sipulia valmiin ruuan päälle. Hienonna valkosipuli.  Kuullota sipuleita öljyssä ja lisää palvikinkkukuutiot joukkoon.

Lisää tuorejuusto, maito ja vesitilkkaan sekoitettu maizena pannulle ja anna kiehahtaa. Vähennä lämpöä ja anna kastikkeen tekeytyä muutama minuutti. Puolita sillä välin kirsikkatomaatit ja lisää melkein kaikki tomaatit kastikkeen joukkoon. Mausta kastike pippurilla.

Kun tomaatit ovat lämmenneet, on kastike valmis. Ripottele loput kevätsipuleista ja tomaateista kastikkeen pinnalle. Tarjoile pastan kanssa.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Puolukkalassi eli puolukkainen jogurttijuoma

Ajan ja inspiraation puute on vaivannut bloggaamista viime aikoina. Tzatzikia, piirakkaa ja ties mitä kokkailua odottanut valtava turkkilaisen jogurtin purkkikin on jässähtänyt jääkaappiin käyttöä vaille. Jostainhan se on aloitettava, niin jogurttipurkki kuin viikonloppukin. Raikas puolukkalassi valmistuu käden käänteessä.




Tarpeet:


200 g turkkilaista jogurttia
2 dl jäisiä puolukoita
noin 2 dl maitoa
vaahterasiirappia tai sokeria maun mukaan

Teko-ohje:


Surauta aineet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ohueksi soseeksi. Tarjoa samantien.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Avokadohummus

Yksi etätyöpäivän iloista on käydä "ulkona" lounaalla. Monesti valitsen lähiseudun lounaspaikoista sen, jossa tiedän olevan tarjolla laadukas meze-pöytä ja erinomaista hummusta. Siellä hummus on tehty kikherneistä ja tahinista, mutta kokeilin itse höystää hummuksen avokadolla.

Avokadoversio maistuu hyvältä ilman tahinia tai sen kanssa. Nettiohjeita selailemalla huomasin reseptin, jossa hummukseen oli tiristetty muutama tabascotippa, hyvä idea!



Tarpeet avokadohummus:


1 syöntikypsä avokado
1 tölkki kikherneitä, valmiiksi keitettyjä esim. GoGreen
1 valkosipulinkynsi
1 rkl avokadoöljyä tai oliiviöljyä
noin 2 rkl sitruunamehua
ripaus suolaa
0,25 tl juustokuminaa eli jeeraa
noin 1 rkl tahinia
muutama tippa tabascoa

Teko-ohje:


Kuori ja hienonna valkosipuli. Valuta kikherneet. Halkaise avokado, poista siemen ja irroita hedelmäliha kulhoon. Lisää kaikki muutkin ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella hienoksi. Tarkista maku ja tarjoile esim. ruisnappien tai pitaleivän kanssa.

torstai 27. helmikuuta 2014

Hyväntuulinen lihapata

Kotopuolessa kaikki on aina pikkuisen paremmin kuin missään muualla! Esimerkiksi tavallisen mökkimatkan varrelle Etelä-Savosta Pohjois-Savoon jää Jäppilän kyläkeskus ja siinä kylätien varrella laiduntava ylämaankarja. Pitkäkarvainen karja sopii savolaiseen maalaismaisemaan kuin nenä päähän niin hauskan ulkonäkönsä kuin leppoisan perusvireensä vuoksi.

Ylämaankarjan lihaa on myös kaikki kehuneet. Erään onnekkaan Facebook-keskustelun ansiosta pääsin tilaamaan juuri tuolta mökkimatkan varrelta olevalta tilalta luomu-ulkofilettä ja -lapaa. Kaikken parasta oli kun Hyvätuuli Highlandin lihat toimitettiin kotiin asti.

Liha oli todella hyvää! Sen maku oli voimakas ja rakenne murea. Onneksi tätä herkkua on vielä pakastimessa odottamassa. Lihapadan voi tällä ohjeella tehdä myös naudan lavasta, etuselästä tai rinnasta. Näidä edullisempia ruhonosia pitää hauduttaa 1,5-2 tuntia. Lihapadan makua voi voimistaa lihafondilla, jota en ylämaankarjan lihan kanssa tarvinnut. Tarjosin padan kanssa uunissa paahdettuja punajuuria ja valkosipuleita sekä keitettyjä perunoita.



Tarpeet:


800 g ylämaankarjan lapaa (tai naudan lapaa, etuselkää tai rintaa)
muutama nokare voita paistamiseen
1 sipuli
2 porkkanaa
1 rasia ruusukaalia (noin 300 g)
noin 7 dl vettä
reilu kymmenkunta mustapippuria
2 laakerinlehteä
tuoretta timjamia
suolaa

Teko-ohje:


Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen paistamista. Siisti liha tarvittaessa ja leikkaa se noin 2 cm paloiksi. Kuori ja paloittele sipuli sekä porkkanat.

Ruskista lihapalat muutamassa erässä kuumalla pannulla voissa. Siirrä ruskistetut lihat pataan ja huljuttele pannu vesitilkalla aina paistoerien välissä. Kaada huuhteluvesi pataan lihojen päälle. Paahda lopuksi porkkanoita ja sipulia paistinpannulla muutama minuutti. Kaada kasvikset lihojen joukkoon pataan. Lisää lihapataan vettä niin, että lihat lähestulkoon peittyvät. Lisää pataan mausteet ja anna hautua kannen alla miedolla lämmöllä noin kaksi tuntia välillä hämmentäen. Lisää pataan tarvittaessa vettä.

Haudutusajan loppupuolella on aika laittaa ruusukaalit pataan. Pese ja puhdista ruusukaalit, poista huonot lehdet ja kanta. Lisää ruusukaalit padan pinnalle ja anna kypsyä.

tiistai 25. helmikuuta 2014

Katkarapu-avokadopasta

Seilailin ruokakaupan hyllyvälejä tovin etsiessäni inspiraatiota nopeaan ruokaan. Ensisijainen suunnitelma oli ottaa kaupan mainoslehdestä "mikätahansa" resepti, mutta lehtiset olivat loppu! Lopulta koriin kertyi avokadoja, tomaattia ja pienen etsiskelyn jälkeen katkarapuja.

Tämä ruoka valmistuu vartissa, jos on muistanut ottaa katkaravut sulamaan ajoissa. Pastan kypsyessä voi tehdä muut vaiheet valmiiksi. Pasta onkin ainoa lämmin elementti tässä sapuskassa, ellei halua lämmittää myös katkarapuja. Tuore valkosipuli maistuu ihanasti, mutta voimakkaasti.



Tarpeet:


400-500 g pastaa
noin 350 g isoja katkarapuja
reilu nippu tuoretta basilikaa
reilu nippu tuoretta korianteria
1 (iso) valkosipulinkynsi
3-4 tomaattia
reilu loraus hyvää öljyä, käytin avokadoöljyä, mutta oliviöljy käy myös
2 syöntikypsää avokadoa
sitruunamehua
suolaa ja pippuria
pinjansiemeniä

Teko-ohje:


Laita pastavesi kiehumaan ja keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.  Paahda pinjansiemenet kuumalla paistinpannulla ilman rasvaa. Halutessasi voit lämmittää katkaravut kevyesti esim. paistinpannulla.

Laita ison kulhon pohjalle yrtit ja leikkaa ne saksilla hienoksi. Pilko/purista valkosipuli yrttien joukkoon. Laita pilkotut tomaatit kulhoon ja lorauta päälle öljyä. Lisää avokadot ja purista päälle tilkka sitruunamehua. Lisää katkaravut. Sekoita kaikki aineet perusteellisesti sekaisin. Lisää keitetty pasta ja sekoita vielä kerran. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Ripottele paahdetut pinjansiemenet pinnalle.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Herkullinen uunipasta

Kultani ehdotti kasvisruokaa ja ilmeisesti hänellä oli tämä ateria mielessään. Uunipastaan tulee kylläkin pekonia, mutta sen verran pystyimme kasvisruuasta joustamaan. Chifferi pastaa en ole aikaisemmin käyttänyt, mutta kaupasta sitä kuitenkin löytyi. Käytännössä se näyttää suurikokoiselta makaronilta. Pekoni ja paprikat antoivat tälle ruualle kivan makuyhdistelmän!

Uunipastan tekoon tarvitaan, ainakin näin pienessä keittiössä kuin minulla, kaikkein suurimmat kulhot ja pannut. Inspiraatio tähän ruokaan on saatu Hesarista, joskaan reseptin mukaan ei ihan menty. Suolan käyttö joka välissä vähän hirvitti, varsinkin kun pekonista ja parmesanista tulee suolaa väistämättä. Maistelemalla siitäkin selviää.



Tarpeet:


500 g (tummaa) chifferipastaa (isoja makaroneja)
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
15 cm pala purjoa
2 porkkanaa
1 iso punainen paprika
1 iso keltainen paprika
1 iso kesäkurpitsa
1 rasia kirsikkatomaatteja (250 g)
2 dl ruokakermaa
1 pkt (noin 150 g) pekonikuutioita
vajaa pari desiä raastettua parmesaania
tuoretta basilikaa
voita
öljyä
suolaa ja mustapippuria
pari kolme rkl korppujauhetta


Teko-ohje:


Pese ja tarvittaessa kuori kasvikset. Silppua sipulit ja kuutioi muut kasvikset pieniksi kuutioiksi.

Kuumenna voinokare ja tilkka öljyä tilavassa pannussa. Kuullota sipulit rasvassa. Lisää pannuun muut kasvikset ja paahda niitä korkealla lämmöllä muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Alenna lämpötilaa. Mausta kasvikset suolalla ja pippurilla. Kypsennä kasviksia miedolla lämmöllä noin vartti välillä sekoittaen.

Sekoita kerma kasvisten joukkoon ja kiehauta. Revi basilikanlehtiä joukkoon ja tarkasta, tarvitseeko suolaa tai pippuria lisätä. Paista toisella paistinpannulla pekonikuutiot rapeiksi.

Keitä pastat pakkauksen ohjeen mukaan suolaisessa vedessä. Vähennä keittoaikaa noin kolme minuuttia, sillä pasta kypsyy vielä uunissa. Kaada keitetty pasta lävikköön ja hyvin valutettuna suureen kulhoon. Mausta pasta parilla lusikallisella öljyä, lisää kasvikseet ja paistettu pekoni sekä reilu puolet raastetusta parmesaanista. Sekoita hyvin ja tarkista maku.

Kaada pastaseos isoon voideltuun uunivuokaan. Sirottele pinnalle korppujauhoja ja parmesaania. Lisää pinnalle vielä muutama voinokare. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.



lauantai 8. helmikuuta 2014

Ruokalasta tuttu mantelikala

Työpaikan lounasruokalan mantelikala on noussut ihmeelliseen suosioon. Töissä mantelikalapäivää  ihan odotetaan. Tätähän tarjottiin jo ala-asteen kouluruokalassa, joten maku on varmasti monelle tuttu. Mantelikala on lempeänmakuista ruokaa.

Tein mantelikalaa Maku-lehden ohjeella. Ohje on helppo tehdä ja onnistuu lähikaupan tarpeilla. Seitä ei ole pitkään aikaan kotini ruokalistalla näkynytkään ja ohjeen mukaisesti ammensin pakastekalaa altaasta. Paketissa luki, että kala oli merta ja kalakantaa säästävästi kalastettua.


Tarpeet (3 annosta):


400 g pakasteseitä
0,75 dl korppujauhoja
1 dl mantelilastuja
2 dl ruokakermaa
3 tl sitruunankuoriraastetta
3 rkl tuoretta tilliä (käytin kuivattua)
2 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Teko-ohje:


Ota kala sulamaan puoli tuntia ennen ruoanvalmistusta tai sulata se mikrossa sulatusteholla. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita korppujauhot ja mantelilastut kermaan. Jätä pieni osa mantelilaskuista kalan pinnalle koristeeksi.

Mausta seos sitruunankuoriraasteella ja tillillä. Anna seoksen turvota noin 5 minuuttia. Nosta kalapalat uunivuokaan. Mausta kala sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla.

Levitä kalan päälle manteliseos, ripottele pintaan loput mantelilastut ja kypsennä 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

Tarjoa mantelikalan kanssa keitettyjä perunoita tai perunamuussia.



Mitähän vuokkokalat olisivat tykänneet seistä?