maanantai 8. huhtikuuta 2013

Papu-fetasalaatti

Grillikausi avattiin poikkeuksellisesti viikonloppuna hampurilaisilla, yleensä olemme totutelleet ulkokauteen aluksi Camping-makkaralla. Hampurilaisten ohje tulee blogiin myöhemmin, mutta jo nyt voi herkutella cajun mausteisilla burgereilla.

Hampurilaisten kylkeen teimme papu-fetasalaattia. Inspiraatio salaattiin tuli "Ruokasuosikit grilliruoat" kirjasta, mutta eipä menty ihan ohjeen mukaan. Namnam, jospa kohta saisi itse kasvatettuja papuja parvekkeelta!


Tarpeet:


200 g pakastepapuja
1 salottisipuli
3 retiisiä
200 g fetajuustoa
0,5 tl kuivattua oreganoa (tai tuoretta, jos löytyy)
2 rkl balsamicoa
5 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä (tai muuta hyvää öljyä)
kourallinen kirsikkatomaatteja
pippuria

Teko-ohje:


Keitä pavut kypsiksi kattilassa tai mikrossa pakastepussissa olevan ohjeen mukaisesti. Pilko sipuli pieneksi hakkelukseksi ja siivuta retiisi ohuiksi siivuiksi. Laita pavut, sipuli ja retiisisiivut kulhoon ja
murena päälle fetajuusto. Ripottele oregano salaatin päälle ja pyöräytä pippurit myllystä.

Sekoita öljy ja balsamico keskenään ja kaada seos salaatin päälle. Sekoita kaikki aineet keskenään sekaisin. Puolita lopuksi kirsikkatomaatit ja laita ne salaatin pinnalle. Tarjoile.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Vuohenjuusto-pekoni pasta

Jos avokadopasta ei ihan tuonut tippaa linssiin, voi yrittää tällä reseptillä.

Tarpeet:


1 pkt amerikan pekonia (170 g)
250 g spagettia (täysjyvä)
2 rkl avokadoöljyä tai muuta hyvää öljyä
1 ruukku basilikaa
2-3 valkosipulinkynttä
chiliä maun mukaan
200 g vuohenjuustoa (esim. Pirkan parhaat)

Teko-ohje:


Keitä pasta al dente pakkauksen ohjeen mukaan. Paista pekonit spagettien kiehuessa rapeiksi *. Valuta pasta lävikössä ja imeytä pekonien ylimääräinen rasva talouspaperiin.

Mittaa öljy isolle paistinpannulle tai paistokasariin. Lisää silputtu basilika (jätä muutama lehti annoksen pinnalle) ja viipaloitu valkosipuli sekä chili. Kuumenna hetki, mutta älä ruskista. Valkosipulit saavat jäädä al dente, jotta niistä irtoaisi raikas ja voimakas maku.

Kääntele paistinpannulla olevien raaka-aineiden sekaan pasta. Murustele lopuksi vuohenjuusto päälle ja lisää pekonit sekä basilikanlehtiä. Tarjoile.

* Pekonin kanssa toimin näin: Laitan pekoniviipaleet ilman paistorasvaa kylmälle valurautapannulle ja pannun kuumenemaan. Samalla kun paistinpannu hiljalleen kuumenee, sulaa pekonien ylimääräinen rasva pannulle. Paistamisen pääteeksi kuivatan pekoniviipaleet runsaan talouspaperikasan päällä.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Terveisiä Texasista - Osa 2 Dallas World Aquarium

Yleensä lomamatkalla käymme aina akvaariossa tai eläintarhassa. Eläinten katselu on hauskaa ja rentouttavaa puuhaa. Samalla saamme vinkkejä myös omien kotiakvaarioiden sisustamiseen ja hoitoon. Edellisellä Dallasin reissullani akvaario oli suljettuna remontin vuoksi, mutta tätä kannatti odottaa.



Dallas World Aquarium  on paras näyttely, jonka olemme kokeneet: Amerikkalaiseen tapaan näyttely oli rakennettu viimeisen päälle hienosti. Erityisen vakuuttuneita olimme merivesialtaista, jotka oli tehty maantieteellisten alueiden mukaan. Altaita oli moninkertainen määrä siihen nähden, mitä olemme aikaisemmin nähneet. Muovikoralleja ei näkynyt missään, mutta aitoja versioita oli runsaasti kirkkaissa väreissä esillä. Hai- ja rauskualtaan läpi pääsi kävelemään putkea pitkin ja katsottavaa riitti sielläkin. Merihevosia oli lukuisia ja useammassa pienemmässä altaassa. Cyanoa (sinilevää) tai aiptasiaa (meriakvaariossa haitallinen ja ikävännäköinen koralli) ei liiemmin näkynyt, joten merivesiharrastajatkin pystyivät kiertämään näyttelyn ilman kämmenpohjien hikoamista.


Yllätys oli se, että Dallas World Aquariumissa oli nähtävillä paljon nisäkkäitä, lintuja ja kasveja. Jo ennen lipunmyyntiä nousimme mutkittelevaa liuskaa pitkin kasvien ja lintuhäkkien lomassa ylöspäin. Näyttely itsessään alkoi yläkerrasta, vesiputousten ylätasanteelta valuen sieltä alaspäin merenpohjaa kohti. Matkalla nähtiin apinoita, laiskiaisia, papukaijoja ja muita lintuja, osa vapaasti lentäen. Kevät oli tullut myös näyttelyyn ja linnuilla oli pesimäpuuhat mielessä. Erikoisin nisäkäs oli kokonaan vedessä elävä merilehmä (manatee), joka asui suuressa jokialtaassa.



Makeanveden kaloja, mm. piraijoita, ja matelijoita oli myös esillä. Sammakkopuolelta oli edustettuna ne "tavalliset" lajit, joita näkee joka näyttelyssä, mutta isossa näyttelyssä tietysti tulee uusiakin tuttavuuksia vastaan. Jokaisesta lajista oli asianmukaiset opasteet esillä, mutta keskityimme enemmänkin eläinten ja kasvien ihailuun.

Akvaariovierailu oli yksi loman tähtihetkistä, toivottavasti pääsemme uudelleen!



Banaani-persikkafruitie

Järkyttävän tiivistahtinen työviikko takana ja leppoisa viikonloppu edessä. Työpäivän ja perjantain koti-illan väliin mahtuu nopea ja helppo fruitie. Tervetuloa ihana viikonloppu!

Tarpeet yhteen annokseen:

1 banaani
0,5 tlk säilykepersikoita mehussa (1,5 persikanpuolikasta ja puolet tölkin mehusta)
0,5 limen mehu

Teko-ohje:


Laita persikka ja lime hyvissä ajoin jääkaappiin viilenemään. Sekoita kaikki aineet
tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella soseeksi. Kaada seos lasiin ja jos haluat raasta hitunen limen kuorta koristeeksi pinnalle.



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Savulohi-avokadosalaatti

Tässä salaatissa on rasvahapot kohdillaan: avokadoa, lohta ja siemeniä. Terveellinen salaatti on myös vaivaton valmistaa. Raaka-aineet ovat suuntaa-antavia, mutta kuvan salaatti valmistettiin ohjeen tarpeilla.



Tarpeet:


salaatinlehtiä
0,5 kurkkua (noin 10 cm)
1 avokadoa
200 g savulohta ruodottomana
kurpitsansiemeniä
tummia seesaminsiemeniä
(lisäksi kypsennettyjä pakastepapuja)

Kostukkeeksi:


2 rkl öljyä (kylmäpuristettua rypsiöljyä tai avokadoöljyä)
0,5-1 limen mehu
nokare hunajaa
pippuria

Teko-ohje:


Sekoita ensin kostutuskastikkeen aineet kulhossa keskenään. Lisää avokadon palaset kostusliemeen tummumisen välttämiseksi. Revi tarvittaessa salaatinlehtiä pienemmiksi ja pilko kurkku sekä lohi annospaloiksi. Sekoita kaikki raaka-aineet siemeniä lukuunottamatta salaattikulhossa varovasti sekaisin. Ripottele pinnalle siemenet.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Terveisiä Teksasista, osa 1, rodeo

Talviloma suuntautui tänä vuonna Yhdysvaltojen Teksasiin. Reissu oli minulle toinen ja kullalleni ensimmäinen tuohon osaan Jenkkejä. Ystäväni asuvat Dallasissa ja teimme kultani kanssa myös pienen roadtripin San Antonioon ja Houstoniin. Ruokablogistani ei tule matkablogia, mutta haluan kuintenkin jakaa muutamia poimintoja reissumme tähtihetkistä tai muista mieleenpainuneista asioista.  Myöhemmin lisään myös blogiini paikallisia ruokaohjeita.

Saavuimme Dallasiin reilu viikko ennen pääsiäistä Pariisin kautta lentäen. Jo heti toisena lomapäivänä suuntasimme illalla Fort Worthin rodeoon. Oltiinpa eläinten kohtelusta mitä mieltä tahansa, niin rodeo on se paikka, jossa on turistien lisäksi paljon paikallisia katsomossa ja mahdollisuus on nähdä sikäläistä lauantai illan huumaa. Ohjelma ei sovi herkkähermoisille, eikä herkkänenäisille, areenaa todellakin ympäröi tukeva lannan haju. Ulkona puolestaan tuoksuu voimakas savu: paikalliset pitävät grillijuhliaan lähistöllä.



Härkäratsastuksen lisäksi ohjelmistossa on erilaisia lassoilumittelöitä ja karjan lisäksi siellä on mahdollisuus nähdä aitoja lehmipoikia ja -tyttöjä asianmukaisiin vermeisiin puettuina. Muutama vuosi sitten ennen rodeota näin myös karjanajon, jossa oli tilaisuus nähdä paikallista pitkäsarvista karjaa. Sarvien kärkien etäisyys toisistaan voi olla jopa pari metriä eli erikoista katsottavaa riittää. Lippujen hinnat olivat noin parinkymmenen taalan hujakoilla.

Rodeon liepeillä on useampia ruokapaikkoja ja kauppoja. Valikoima liittyy teemaan tiivisti ja mukaan voi ostaa vaikkapa bootsit, lehmäntaljan tai stetsonin. Itse tapahtumapaikka on hyvinkin perinteinen ja esimerkiksi mainoskatkot hoidetaan hevosen selässä ratsastaen ja lippua liehuttaen.





Kaurasämpylät

Kaurasämpylät ovat suosikkejani. Blogistani löytyy jo hunajaiset kaurasämpylät Super Bowl tyyliin koristeltuna. Monesti sämpylöitä leipoessani korvaan noin kolmasosan jauhoista kaurahiutaleilla, mutta nyt tein kauraisamman version Kotiruoka-kirjan ohjeilla (Isotalo & Kuittinen, Otava). Ohjeessa juuri tehdään kaurahiutaleisiin, yleensä olen tehnyt sen jauhoihin. Juuressa hiutaleet ehtivät pehmetä ohjeen mukaan paremmin. Eivät ne ole koskaan vielä jääneet koviksi sämpylätaikinaan myöhemminkään lisättynä. Näistä tuli oikein onnistuneita ja maukkaita sämpylöitä, olisin odottanut parempaa kohoamista, mutta rakenne oli tälläkin kohotuksella kuohkea.

Tarpeet: 

Taikinan juuri:


5 dl vettä
50 g hiivaa
5 dl kaurahiutaleita (luomu puurohiutaleet)

Lisäksi tarvitaan:


2 tl sokeria
1 tl suolaa (alkuperäisessä ohjeessa oli 1,5-2 tl)
noin 7 dl hiivaleipä- tai vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä
pinnalle kuorimattomia seesaminsiemeniä

Teko-ohje:


Tee ensin juuri: Laita taikinakulhoon 5 dl kädenlämpöistä vettä ja liuota siihen hiiva. Lisää hiutaleita haarukkavatkaimella sekoittaen, kunnes saat vellimäisen seoksen. Anna taikinajuuren kohota  lämpimässä paikassa liinalla peitettynä noin vartti, kunnes juuri kuplii.

Lisää taikinajuureen suola ja sokeri. Lisää sen jälkeen jauhoja ensin haarukkavatkaimella sekoittaen, lopuksi käsin tai koneella alustaen. Lisää öljy alustamisen loppuvaiheessa.

Leivo taikina noin 20 sämpyläksi. Kohota sämpylät hyvin. Voitele halutessasi lämpimällä maidolla ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä (kaurahiutaleita, leseitä jne.). Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.