lauantai 8. maaliskuuta 2014

Sopat! kirjan soppaa: tomaatti-bataattisoppa

Ostan keittokirjat useimmiten kirja-alesta, mutta nyt sain Gummerukselta vastailmestyneen Marc Aulénin Sopat! -kirjan käyttööni. Suuri kiitos!

Sopat! kirja on kirjoitettu rennolla otteella, mutta erittäin ammattitaitoisesti. Reseptitekstin seurana olevat Jaeseong Parkin ruokakuvat esittelevät kauniisti valmiin sopan. Pidän siitä, että tekstit ovat napakoita ja työohjeet lyhyitä ja selkeitä. Aulén kertookin karsineensa kaikki ylimääräiset työvaiheet pois. Valtaosa, ellei jopa kaikki, kirjan resepteistä on toteutettavissa lähikaupasta saatavilla olevilla ainesosilla. Ohjeet ovat kuitenkin oivaltavia ja tavallisilla raaka-aineilla luovasti yhdistelemällä saa ruokaan uutta jujua mukaan. Hienoa!

Sopat! kirjan ohjeita käytän jatkossakin: Enkelin kosketus valkosipulikeittoa on ihan pakko kokeilla jo lähipäivinä ja myös kirjan lisukkeista löytyvä Nordic dynamite saa räjäyttää makuaistit seuraavan hampurilaisaterian välissä. Valkosipulisaaret uivat sanavarastoomme pysyvästi!

Kirjan ohjeella tehdystä tomaatti-bataattisopasta tuli maukas ja se oli myös hyvää seuraavana päivänä lämmitettynä. Keittiössäni on digivaaka, mutta ruuanlaitto on täällä Soppasirkuksessa niin suurpiirteistä ja en ihan ohjeen tarkkuudella reseptiä noudattanut. Ohje on tässä kuitenkin kirjan mukainen.

Tarjosin keiton vuohenjuuston kanssa, mutta Aulén vinkkaa sopan kaveriksi savuporosuikaleita, fetajuustoa, savukalaa, savukylkeä, paistettuja jyviä ja pähkinöitä jne..


Marc Aulénin Tomaatti-bataattisopan tarpeet:


1,5 litraa kasvis- tai kanalientä
1,1, kg kuorittua bataattia, reiluina paloina
1 reilu rkl raastettua inkivääriä
150 g sipulisuikaleita
1 reilu rkl basilikaa, kuivaa
0,7 dl sitruunamehua
1 reilu tl sambal oelek-tahnaa
10 g basilikaa, tuore
1 dl smetanaa
3 dl tomaattimurskaa (purkista)

Teko-ohje:


Keitä pehmeiksi kaikki ainekset paitsi tuore basilika, smetana ja tomaattimurska. Lisää sitten basilika ja smetana ja soseuta tasaiseksi. Lisää soseutuksen jälkeen tomaattimurska ja sekoita. Huom. Älä soseuta tomaattimurskaa. Tällä tavalla keittoon jää kauniita punaisia pilkkuja.




8 kommenttia:

  1. Tämä soppakrja vilkkuu nyt ihan joka blogissa, tulee melkein huono omatunto, kun en sitä omista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ilo saada tämä kirja ja Soppasirkus-blogiinhan soppa-kirja sopii oikein hyvin :)

      Poista
    2. Aivan lositava kirja!

      Poista
  2. 1-vuotis onnittelut soppasirkukselle!

    VastaaPoista
  3. Tämä kirja olikin yksi kiinnostavimmista kevään keittokirjauutuuksista.:)

    VastaaPoista

Voit jättää oman kommenttisi ja palautteesi tähän! Mitä mieltä olet reseptistä, miten tuunasit ohjetta? Onko sinulla ruokamuistoja tähän liittyen?